Wreck of the Hesperus: The Sunken Threshold (LP)

Postittanut: Tuukka Termonen
Postitettu 26.12.2008 14:43
Aihealueet: Arviot, Levyt

Eipä ole muuten yhtään hassumpaa rumputyöskentelyä! (9/10)
Streaks Records

Jälleen kerran täydestä tuntemattomuudesta nousee esille ensiluokkainen doom-yhtye. Kuinka paljon näitä vielä löytyykään? Dublin ei tosin ole vielä tämänkään löydön jälkeen Euroopan doompääkaupunki, mutta hyvä että perinteisten metallimaiden rinnalle nousee uusia. Vihreän saaren tummanpuhuvat tuulet haistoi tietenkin myös saksalainen Streaks, joka jatkaa näin kansainvälisten ja laadukkaiden julkaisujensa sarjaa. Kuluttajien onneksi näitä vinyylin panostavia lafkoja on yhä olemassa, sillä vaikka tästäkin oli tehty aikaisemmin CD, oli myös LP:n tekeminen oikeutettua. Tämän allekirjoittavat varmasti kaikki, jotka saavat tuotteen käsiinsä. Harvoin näkee yhtä hienoja avattavia kansia, taide on kerrassaan silmiähivelevän upeaa.

Mutta tärkeintä on toki musiikki, eikä siitäkään löydy aihetta motkotukseen. Pari ensimmäistä kuuntelukertaa lipsahti hieman ohi korvien, mutta kun vihdoinkin istuin alas ja annoin kappaleiden virrata kunnolla pääni sisään koin suuren elämyksen. Vaikka bändi harrastaa jo alussa mainitsemani genren perinteistä osastoa, on ulosanti omaperäistä ja tarpeeksi vaihtelevaa. Tästä voi syyttää varsinkin rumpalia, joka operoi nautittavan mielikuvituksellisesti ja hänen edesottamuksiaan onkin todella riemullista seurata. Mainittu instrumentti tuntuukin välillä olevan lähes pääosassa, vaikka kolmikon kaikkien jäsenten taidot pääsevät levyllä kylliksi esille.

Laulutyyli ei ole klassista tai puhdasta, vaan kurkusta kumpuaa ylös karu ja tuskainen huuto. Ja se sopii tähän hyvin, sillä tuo karkottaa mielestä liiallisen vertailun Warningiin, joka tahtoo tulla mieleen polveilevasta rummuttelusta ja verkkaisesta temposta. Vauhti muuttuu levyn kuluessa yhä hitaammaksi, ja tämä seestyminen luo jollain tapaa rauhoittavan tunteen vastapainona alun ketterämmille rytmeille. Kappaleita on vain kolme, joista viimeinen vie koko puolen. Sen keskellä on hieman turhan pitkä ja tarpeeton hiljainen osio. Enkä nyt ole ihan varma onko tauon jo neljäs, nimeämätön biisi. Lopussa tuudittaudutaan kuitenkin jo lähes pysähtyneisyyden tilaan, kunnes päälle syöksähtää vielä viimeinen purkaus. Biisien lukumäärällä ei tietenkään ole merkitystä, sillä tuo finaali on kuitenkin osa täydellistä lähentelevää kokonaisuutta.
Tuukka Termonen

Kommentit