Tutkimus metallin merkityksestä
Postittanut: Jaakko Marttila
Postitettu 06.17.2008 8:23
Aihealueet: Uutiset
Tutkija Mika Elovaara tekee tutkimusta metallin merkityksestä muun muassa artistien, fanien ja tapahtumajärjestäjien kannalta. Tutkimukseen päästä tästä.
“Vaikka metallimusiikki ja siihen liittyvä kulttuuri ovat olleet osa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuurin kirjoa jo yli 30 vuoden ajan, ja vaikka metalli on viime vuosina ottanut askelia valtavirran suuntaan muun muassa Lordin ja Teräsbetonin Euroviisuedustusten myötä, suurella yleisöllä vaikuttaisi edelleen olevan ennakkoluuloja niin metallimusiikkia kuin sen faneja ja artistejakin kohtaan. Siitä kertoo myös se valitettava tosiasia, että akateeminen tutkimus, jonka kohteena on ollut metallimusiikki tai sen harrastajat, on tähän saakka ollut varsin rajallista ja satunnaista. Metallista tehtyjen tutkimusten lähtökohtana on varsin usein ollut jonkin sosiologisen ongelman tutkiminen; tutkimusta, jolla pyrittäisiin selvittämään metallin myönteisiä puolia ei ole tehty juuri lainkaan. Tavoitteenani on kolmivuotisen projektini avulla kumota joitakin yleisimmistä myyteistä ja stereotypioista, joita ihmisillä on sekä metallimusiikista että sen harrastajista, sekä tuoda esiin metallikulttuurin myönteisiä puolia, jotka usein hukkuvat uutistulvassa lieveilmiöiden raportoinnin alle. Taltioin tutkimuksessani tuoreita havaintoja metallin merkityksestä sen eri osallistujille, kuten esimerkiksi artisteille, faneille ja tapahtumajärjestäjille. Odotan tutkimustulosteni esittelevän uusia näkökulmia koko metallikulttuuriin, toivon mukaan sillä seurauksella, että suuri yleisö ulkomaita myöten ymmärtäisi metallikulttuuria ja siihen osallistuvia ihmisiä aiempaa paremmin. Alla olevista linkeistä löydät lisää tietoa tutkimusprojektista.
Jos et ehdi lueskella sivustojamme tämän tarkemmin tällä erää, olisimme erittäin kiitollisia jos palaisit sivuillemme sopivampana ajankohtana ja osallistuisit tutkimukseemme täyttämällä kyselymme.
Metalliterveisin,
Dr. Metal”
Kommentit
Yksi kommentti kirjoitukseen “Tutkimus metallin merkityksestä”
Kommentoi


Todella hienoa, että tällaista tutkimusta ollaan tekemässä. Tallensin kysymymykset koneelleni ja aion niihin myös vastata. Toivon todella, että tulevaisuudessa herra Elovaara saa tutkimuksensa myös valmiiksi. Jään mielenkiinnolla odottelemaan tuloksia.