Celtic Frost on vain pelkkä nimi

Postittanut: Jaakko Marttila
Postitettu 13.04.2008 11:54
Aihealueet: Kolumnit, Miasmaattiset

9.4.2008 oli synkkä päivä, silloin Tom G. Warrior ilmoitti lähtevänsä Celtic Frostista. Ellei Tom muuta mieltään, yhtye on nyt loistavan paluualbuminsa Monotheistin jälkeen jälleen mustan kuoleman kahleissa. Tapahtuneen voi nähdä tragediana, mutta myös mahdollisuutena. Minulla on myös oma tulkintani, mistä ero todella johtuu.

Käytännössähän herra Warriorin eroilmoitus tarkoittaa, ettei yhtyekään voi jatkaa, sillä tätä miestä ei millään sessiokitaristeilla tai -vokalisteilla korvata, ei todellakaan! Kun tässä epäuskoisena luin vielä kerran herran tiedotetta, jäi siitä mieleeni pari kohtaa:

As the one member of Celtic Frost who is exposed most dramatically to the feedback by our audiences and the media [...] My friendship with and respect for Martin Eric Ain remain unaffected.

Kaikki viittaa mielestäni siihen, että erimielisyydet yhtyeen kolmannen varsinaisen jäsenen, eli rumpali Franco Sesan kanssa ovat syynä Tomin lähtöön yhtyeestä. Warrior korostaa tiedotteessakin sitä, että hänen visionsa oli tehdä seuraavasta albumista vielä äärimmäisempi ja kokeellisempi kuin mitä Monotheist oli. On hyvin mahdollista, että Sesa rumpalina ei tästä ollut erityisen innoissaan. Ehkäpä kokeellisuus olisi tarkoitannut sitä, että Celtic Frostin painopiste ja valokeila olisi siirtynyt hieman lisää tunnelman luomiseen ja vastaavasti pois riffeistä ja rytmistä. Rumpalin rooli kokonaisuudessa saattoi olla uhattuna.

Celtic Frost on koko uransa ajan kulminoitunut Tomiin ja Martin Eric Ainiin. Yhtäkkiä ajatellen voi pitää outona, että rumpalin aiheuttamat ongelmat voisivat aiheuttaa koko yhtyeen toiminnan lakkaamisen. Arvelenkin, että tilanteessa kaikkein vaikeimmassa asemassa on itse asiassa onkin Martin Eric, joka on - tai ainakin yrittää olla - hyvää pataa sekä Tomin että Francon kanssa. Olen itse asiassa kuullut Zürichissä vierailleita ihmisiltä, että Franco Sesa on ollut baarimikkona Martinin omistamassa baarissa.

Arvelen siis rohkeasti, että Tom joko pettyi Martiniin, joka ei tukenut hänen kokeellista linjaansa sataprosenttisesti, tai sitten hän ei halunnut rikkoa Martinin ja Francon välejä. Tom vaikuttaa melko avoimelta henkilöltä, joten eiköhän se ruma totuuskin nosta päänsä herran blogipostauksista joskus lähitulevaisuudessa.

Vaikka Celtic Frost ehkä saattaa olla pysyvästi historiaa, kannattaa silti muistaa Tomin lupaus siitä, että paluuta ei ole. Hän aikoo selvästi jatkaa musiikkinsa työstämistä. Hänen musiikillisen visionsa varaan Celtic Frost on kuitenkin rakentunut suurimmaksi osaksi, vaikka en tietystikään yritä vähätellä Martinin roolia muun muassa sanoittajana. Joka tapauksessa kompromissit ovat tällaisen suuntaa näyttävän bändin kohdalla pahin mahdollinen vihollinen kaikista. Jopa kuolema on paljon parempi vaihtoehto. Tämän herra Warrior onneksi ymmärtää. Toiseen Cold Lakeen ei ole todellakaan varaa.

Yleisön kannalta ideaali tilannehan olisi, että Martin ja Tom jatkaisivat yhteistyötä, mutta kulissien takana oleva tilanne jää meille ulkopuolisille aina mysteeriksi. Celtic Frost on kuitenkin vain nimi. Tärkeintä on visio, joka voi löytää tiensä esiin myös Tom G. Warriorin mahdollisen soolouran tai projektin kautta. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan lisää Sveitsin kuulumisia ja tilanteen kehittymistä.

Kommentit

Yksi kommentti kirjoitukseen “Celtic Frost on vain pelkkä nimi”

  1. Jani Suopanki kirjoitti 07.06.2008 18.44

    Et ollut vallan väärässä, kun pohdit syitä Tom G. Warriorin lähtöön Celtic Frostista.

    Blogissaan hän kirjoittaa 3.6.2008:
    “…perhaps the most significant mistake I might have made in my life was to agree to Martin Eric Ain’s proposal to add that one member to the line-up of the reformed Celtic Frost, in late 2002…”

Kommentoi