Kolumni: Populaaria pop-metallia

Postittanut: Juha Heimonen
Postitettu 03.03.2008 11:35
Aihealueet: Miasmaattiset

Miasman numerossa 19 (3/2007) päätoimittajamme otti pääkirjoituksessa kantaa metalli-ilmiön popularisoitumiseen. Hevileidit, Lordit sun muut härpäkkeet eivät luultavasti ole jääneet huomaamatta keneltäkään. Suhtautuminen “trendiin” vaihtelee yksilöstä toiseen, mutta itselleni tuo pääkirjoitus toi taas lisää ajateltavaa. Tai pikemminkin vahvisti erikoislaatuista antipatiaa metallimusiikin nykytilaa kohtaan.

Loivennetaan näkemystä heti kättelyssä hieman: asiat eivät ole huonosti. Hyvää musiikkia tulee jatkuvasti, eri metallin osa-alueilla toimii vieläkin ihmisiä, joilla on vahvoja mielipiteitä asioista, joita he pitävät itselleen tärkeinä, ja maan alla kuhisee edelleen. Koski tämä sitten NSBM:ää tai vasemmistoon päin kallellaan olevia orkestereita. Nykyisestä metallikentästä nämä orkesterit muodostavat kuitenkin häviävän pienen osan, ja suurelle osalle yleisöstä tämä sopii paremmin kuin hyvin. Se suurempi osa on sitten näitä Lordeja, Kotiteollisuuksia ja Koivusia.

Onko asetelma väärä?

Objektiivisesti katsottuna: eihän se ole. Tässä ajassa hevi vain myy. Onko joku oikeasti sitä mieltä, että yli puolet metallitarjonnasta ei ole olemassa pelkästään jonkinlaisen taloudellisen hyödyn vuoksi? Onko tämä väärin? Tuskinpa. Erikoista tässä on vain se, että asia tuntuu niin helvetin pahalta.

Syy pahaan oloon on itsekäs. Metalli on ollut minun musiikkiani kohta kaksikymmentä vuotta. Sinä aikana mielipiteet asioista ovat muuttuneet, ja ainakin itse olen yleensä etsinyt musiikista jotain, joka tukee omaa maailmankatsomustani. Metallimusiikki on ilmiönä hyvin heterogeeninen: jokaiselle löytyy jotakin. Aikaisemmin tämä tuntui olevan huomattavasti selvempää kuin nyt pintakerroksen muodostuessa ontosta hutusta ilman minkäänlaista kosketuspintaa. Tämä on se osa, joka näkyy ulospäin, kun ilmiötä “metallimusiikki” tarkastellaan julkisuudessa. Ei, tässäkään ei pitäisi olla mitään pahaa sinällään. Mutta se tuntuu pahalta.

Onko minulta viety jotain pois? Vastaus tähänkin kysymykseen on: ei. Silti välillä tuntuu siltä, että identiteettiäni koetetaan viedä. Sitä identiteettiä, joka näkyy ulospäin tietynlaisiin yhtyeisiin ja genreihin liittyvänä asiana. Hyvin pienenä, mutta kovin tärkeänä. Veikkaisin tämän johtuvan siitä, että asiat, jotka aikaisemmin merkitsivät kapinaa vallitsevia auktoriteettejä vastaan – myönnettäköön, nämä auktoriteetit olivat vanhempani – ovat nykyään oikeasti hyväksyttyjä julkisessa keskustelussa. Joku vei yhden helpon tavan ilmaista eriävän mielipiteeni asioista.

Onko tämä nyt niin vakavaa?

Eihän se ole.

Mutta välillä vain tuntuu pikkaisen pahalta.

Kommentit

Yksi kommentti kirjoitukseen “Kolumni: Populaaria pop-metallia”

  1. Pauliina kirjoitti 11.04.2008 8.53

    samaa mieltä.

Kommentoi