Exsecratus: suoraviivaisesti ja lujaa!

Postittanut: Mikko Luntiala
Postitettu 01.08.2007 10:45
Aihealueet: Haastattelut, Miasmaattiset

21.7.2007, Rocktown, Helsinki

Melodista powerin, folkin ja goottimetallin risteytystä puskeva Exsecratus järjesti syyskuussa ilmestyvän debyyttilevynsä kunniaksi kutsuvieraskeikan Helsingin Rocktownissa. Yhtyeen nokkamiehellä Olli Mattilalla oli hetki aikaa ennen konserttia, joten mieheltä täytyi tietenkin kysellä menneestä keväästä ja tulevasta Tainted Dreams -albumista.

– Nyt on helpottunut olo, Mattila toteaa heti kärkeen ja istahtaa olutlasinsa kanssa Rocktownin terassin aurinkovarjon alle.

Ja syystäkin. Exsecratus keikkaili keväällä Ensiferumin kanssa aina Venäjällä saakka, sai levytyssopimuksen Violent Journey Recordsilta ja purkitti esikoisalbuminsa hektisissä olosuhteissa.

– Kiertue oli tammikuussa, se oli maailmaa mullistava kokemus. Täysin järjetöntä menoa. Sitten tosiaan kävimme Ensiferumin kanssa Pietarissa, mikä oli telkkarissakin (Subtv:n Rautaryhmä-ohjelma 21.5.) Synistimme (Emmi Silvennoinen) lähti Ensiferumin kanssa Euroopan-kiertueelle ja me treenasimme levyä varten aivan järjettömästi. Sitten meillä oli kolmivuotissynttärit keväällä Turussa, minkä jälkeen treenattiin ankaralla tahdilla levyä varten ja istuttiin puolitoista kuukautta studiossa. Nyt on hiukkasen helpottunut olo.

Yhtyeen toinen kitaristi Kimi Rautiainen vaihtui maaliskuussa silloiseen kitarateknikkoon Tony Hentilään. Uuden kepittäjän myötä myös vokaaliosasto kokee pienen uudistuksen.

– Kimi Rautiainen on helvetin pätevä kitaristi, ei mitään ongelmaa, mutta hän ei ihan ollut sellainen, mitä ajettiin takaa. Henkilökemiat toimivat aivan mahtavasti ja helvetin hauskaa sen jätkän kanssa oli, mutta se jokin puuttui.

– Katseltiin jätkien kanssa vähän kaikennäköisiä vaihtoehtoja, mutta päätettiin, että miksi lähteä merta edemmäs kalaan ja kysyttiin, josko Tonya kiinnostaisi treenata. Hän oli jonkun verran jo treenannutkin biisejä, ja tuntui, että tämä on tässä. Hänen laulunsa on aivan mahtava, hän on helvetin hyvä kitaristi ja kaikin puolin mainio tyyppi.

– Minä rupean hänen kanssaan jaottelemaan örinöitä, levylläkin kuuluu jo aika paljon Tonyn laulua. Ruvetaan nyt ihan biisi kerrallaan käymään läpi, että mitkä jäävät minun laulettaviksi näistä, mitä olen tähänkin asti vetänyt, ja mitkä siirtyvät Tonylle.

Albumia edeltää omakustannesinkku.

– Suunnittelimme jo ennen kuin liityimme levy-yhtiölle, että lyödään sinkku, mihin tulee kaksi biisiä. Levy-yhtiön kanssa neuvoteltiin siitä ja todettiin, että se on okei. Myymme sitä itse keikoilla ja kavereille. Biisit on tarkoitus säästää bonusraidoiksi, jos levy lähtee Japaniin ja Jenkkeihin. Sinkkua ei saa kuin Suomessa.

Tuore lafka Violent Journey Records bongasi yhtyeen jo aikaa sitten. Yhteistyö on Mattilan mukaan sujunut loistavasti.

– Ensimmäisen kerran viestejä vaihdettiin jo viime vuoden puolella, mutta varsinaisesti alettiin vääntää kättä diilistä joskus helmikuussa. Olisikohan ollut viikkoa ennen studioon menoa, kun allekirjoitin sen paperin.

– He ovat olleet erittäin hyvin mukana touhussa. Kun olemme kommunikoineet keskenämme, on alkanut löytyä hyvä yhteinen kieli. Olen positiivisesti yllättynyt. Lafkahan on perustettu vasta alkuvuodesta, ja he ovat tehneet helvetin hyvin töitä meidän kanssamme ja meidän eteemme. Jatkuvasti tulee tietoa, että hakevat nyt tällaista ja tällaista. Isoja juttuja on luvassa sille lafkalle, jos vain jaksaa kaveri vääntää. Minä olen ainakin helvetin tyytyväinen siihen, että päätimme mennä pienemmälle lafkalle.

Tulevalla levyllä on painotettu yksinkertaisuutta, unohtamatta tietenkään massiivista yleisilmettä.

– Minulla biisintekijänä on ollut aina ideana, että en lähde etsimällä etsimään sitä vaikeinta tai monimutkaisinta reittiä. Nykyään, kun kuuntelee eri julkaisuja, niin ne ovat toinen toistaan enemmän jotain kikkailua. Me menemme suoraviivaisesti ja lujaa, lyömme mahtipontiset soundit taustalle, on helvetin kaunis naislaulu ja meikäläinen huutaa vatsanpohjasta. Se on helppoa kuunneltavaa, vaikka paikoitellen koukkuja tuleekin vastaan.

– Sanoitukset ovat olleet siinä mielessä helppo projekti, että ei minun ole tarvinnut koskaan sen suuremmin miettiä, mitä kirjoitan. Se tulee kaikki suoraan sisältä. Jos sanoituksissa lukee vaikka, että ”vittu, nyt riittää, olen saanut tarpeeksi naamastasi”, silloin se todennäköisesti tarkoittaa, että elämässäni on ollut henkilö, josta olen saanut tarpeekseni.

– Pain Insideen kirjoitti lyriikat meidän laulajamme. Minulla oli helvetillinen stressi studion takia keväällä, ja Leeni (Leeni-Maria Hovila) oli koko ajan sanonut, että hän haluaisi kirjoittaa sanat johonkin biisiin. Hän kirjoitti raakilesanat, jotka me yhdessä teimme valmiiksi. Ne ovat vähän enemmän Leenin sielunmaailmaa.

Yhtyeen lähitulevaisuuteen kuuluu keikkailua ja lomailua sopivassa suhteessa.

– Meillä on elokuussa Kurarock-nimisen festarin pääesiintyjäkeikka, mitä odotetaan innolla. Sinne on myyty aivan saatanasti lippuja jo etukäteen. On vähän taas pieni tärinä päällä, että mitä siitä tulee. Sen jälkeen on mahdollisesti joku pieni Suomen-reissu, muutama keikka siellä täällä. Sitten tulee levy ulos, minkä jälkeen olisi jonkinnäköinen vähän isompi rundi, johon tulisi ulkomaitakin mukaan. Pari viikkoa varmaan oltaisiin Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä. Venäjän päästä jäi hyvä kuva silloin maaliskuun reissulla, se halutaan kokeilla uudestaan, ja nyt ovat periaatteessa ovet auki Baltiaan.

– Nyt on sellainen olo, että haluaa pitää vähän taukoa, on niin loppu. Olin koko session ajan studiossa, olen seurannut joka saatanan iskun ja nuotin menoa levylle. Oli stressaava kokemus, kun meni aika viime tinkaan nauhoitusten kanssa. Ehdimme juuri ja juuri saada levyn miksattua ajoissa. Pidän tässä hetken lomaa, ja sitten takaisin ruotuun. Ruvetaan hakkaamaan keikkaa niin maan perkeleesti joka puolella!

Seuraava keikka alkaakin tuossa tuokiossa, ja on aika siirtyä sisätiloihin. Rocktownin noin 130 hengen kapasiteetin rajoja ei tänä iltana koetella, se on selvä. Vaikka kutsuttujen vieraiden määrä riittäisi täyttämään salin, on paikalle vaivautunut arviolta 50 henkeä. Tunnelma ensimmäisten biisien aikana on hieman vaivautunut, kun ihmiset tyytyvät seuraamaan menoa baarijakkaroiltaan. Mattila hiiltyy hieman ja alkaa huudella ihmisiä lavan eteen, jossa koko tanssilattia ammottaa tyhjyyttään. Pari ihmistä vääntäytyy lähemmäs.

Setti alkaa mukavan vauhdikkailla vedoilla. Näin Exsecratuksen viimeksi viime vuoden lopulla, kun he soittivat täpötäydelle Nosturille enskojen lämppärinä. ”Lievistä” olosuhde-eroista huolimatta bändin dynamiikka on yhä silkkaa rautaa. Naislaulu ja mieskarjunta ovat erinomaisessa balanssissa eikä kumpikaan sorra toista. Mikrofonin varteen siirretyn Hentilän ja Mattilan ”duetot” räjähtävät korville asian vaatimalla uhmakkuudella. Leeni-Maria Hovilan ääni nousee korkealle, välillä jopa korvia raastavan korkealle. Toivottavasti Tainted Dreamsilla ei tarvitse pelätä tärykalvojensa puolesta yhtä suuresti. Noh, erinomainen laulajahan Hovila kuitenkin on.

Tunnelma on edelleen hieman hakusessa, kun suuri osa väestä hörppii virvokkeitaan kaukana bändistä ja pieni ydinryhmä yrittää lavan edessä ottaa selkoa ennen kuulemattomista biiseistä. Ei oikein kehtaa riehua ympäriinsä, vaikka Mattila kuinka osoittelee ja kehoittaa kaljupäistä toimittajaakin ”laittamaan hiukset liikkeelle”. Onneksi apuun saapuu Execute-demolta tuttu Suicide, jonka aikana voi jopa hieman karjahdella. Erittäin varovaisesti, tosin.

Setti koostuu pääasiassa melko vauhdikkaasta rytinästä, tosin välillä meno kallistuu hitaampaan ja raskaampaan jytkeeseen. Yhtään balladia ei kuulla, mikä on ihan hyvä asia. Kuka enää jaksaa kuulla naislaululla höystettyjä tekosurullisia itkuvirsiä? Ei kukaan. Sen sijaan pientä folk-ilmettä musiikista löytyy. Hämmentävin kappale on kahdeksanminuuttinen My Last Fight, joka tuntuu ikään kuin tiivistävän Exsecratuksen musiikin osa-alueet yhteen pakettiin. Toinen entuudestaan tuttu biisi For You päättää keikan, joka ei missään vaiheessa tunnelmansa puolesta kohonnut kovin ikimuistoiseksi. On todella harmi, että kansa päätti keskittyä dokaamiseen, sillä tämä yhtye ansaitsisi parin hassun ihmisen sijaan kunnon tukkamyrskyn lavan eteen.

Teksti ja kuvat: Mikko Luntiala

Kommentit