Kaaoslinssin läpi: kuvakooste Chaosweaverin ja Jules Näverin studiosessioista
Postittanut: Mikko Luntiala
Postitettu 02.14.2008 14:59
Aihealueet: Miasmaattiset, Muut
Miasman toimittaja sai harvinaislaatuisen tilaisuuden tunkea nokkansa kulissien taakse, kun tammikuun viimeisenä päivänä aukesi mahdollisuus päästä tutustumaan mystistä, lähes pelottavan tummaa metallia soittavan Chaosweaver-yhtyeen debyyttipitkäsoiton äänityksiin. Tarkemmin sanottuna kyseisenä päivänä äänitti yhden kappaleen vierasvokaalit Jules Näveri, Profane Omenin ja Enemy of the Sunin tuhatkieli.

Studio Perkele Oitissa, vajaat sata kilometriä Helsingistä pohjoiseen. Suomeksi sanottuna metsän keskellä. Ennen Kuopiossa sijainneessa studiossa ovat pelehtineet artistit kuten Deathchain, Barathrum, Ajattara, Shade Empire, Waltari ja De Lirium’s Order.

Kryptistä ja symbolista lukemistoa.

Chaosweaverin kahdella ensimmäisellä levyllä mikrofonin varressa ollut Pasi “Kole” Kolehmainen päätti keskittyä albumilla kitaransoittoon. Oraalijänteitään venyttelee levyllä salaperäinen Cypher Commander -nimeä kantava hahmo. Entinen Deathchain-karjuja Rotten lainaa äänensä viiteen kappaleeseen ja Jules Näveri siis yhteen.

Kannuja hakkaa Jack Tyger. Hän on myös yhtyeen tuottaja, miksaaja ja äänittäjä.

Bassoa kurittaa Max Power, joka on vastuussa myös suuresta osasta bändinsä sanoituksia.

Kuusikielisiä käskyttävät Ezzymania 2000 sekä Albert von Fleischer. On siinä jätkillä nimet…

Jules kertaa Son of the Moon -kappaleen sanoituksia. Kyseessä on Amorphis-henkinen veisu, jossa on sekä puhdasta laulua että raakaa karjuntaa. Tältä sedältä luonnistuvat molemmat.

Ja sitten hommiin. Tarkkaamossa Jack ja Max.

Mitä saisi olla? Jack näplää kolme näyttöä täyttäviä musiikkiohjelmia nopeammin kuin valtaosa ihmisistä television kaukosäädintä. Erotuksena on vielä se, että hän tietää täsmälleen, mitä haluaa.

Vakava musiikki vaatii vakavat ilmeet.

Tyyntä myrskyn edellä.

Myrsky. Vetää varsin sanattomaksi seisoa parin metrin etäisyydellä Jules Näveristä tositoimissa. Mies pyysi saada laulaa osan biisistä kädessä pidettävään mikrofoniin, koska kuulemma nyrkin puinti ja muu liikehdintä auttaa oikean mielentilan saavuttamisessa myös studiossa. Vaikka Jules raivosi siihen pisteeseen saakka, että tärisi jo maassa kyykkyasennossa, ei kurkkuun kuulemma koskenut. Omat korvat vain tulivat kipeiksi.

Useiden tuntien äänitysten jälkeen homma oli vihdoin paketissa. Lopputuloksen voi jokainen tarkistaa Chaosweaverin näillä näkymin huhti–toukokuussa ilmestyvältä albumilta. Ennakkokuuntelun perusteella kyseessä saattaa hyvinkin olla – uskallanko sanoa sen ääneen jo tässä vaiheessa – jopa vuoden kovin levy. Myös ilta studiolla oli ikimuistoinen, on aina mahtavaa seurata alansa huippuammattilaisia työssään.
Lue lisää studiovierailusta ja kattava Chaosweaver-haastattelu huhtikuun Miasmasta!
Teksti ja kuvat: Mikko Luntiala
Kommentit
Kommentoi
