Twisted Sister, 10.9.2008, Ideapark, Lempäälä

Postittanut: Mikko Luntiala
Postitettu 02.10.2008 16:22
Aihealueet: Keikat

Twisted SisterKun esihistoriallisella aikakaudella luukutin Stay Hungrya täysillä stereoista, en olisi ikinä uskonut, että vuonna 2008 olen katsomassa Dee Snideria ja kumppaneita joissain kauppahallihelvetissä keskellä ei mitään.

Tähän sitä on tultu: vanhat 1980-luvun yhteiskunnan viholliset ja luopiot raahataan perheiden suosimaan Ideaparkiin Lempäälään. Tietenkään Twistarit eivät soittaneet keskellä päivää, jotteivät pirkanmaalaiset ja hämäläiset perheeniskät ja -äiskät olisi shoppailun yhteydessä voineet käydä yhtyettä pällistelemässä.

Twisted Fucken Sister, kuten bändi kuulutettiin lavalle, aloitti yhdentoista jälkeen, kun kotimainen lämppärihirvitys oli saanut oman puolen tunnin settinsä veivattua läpi. Paikalle oli raahautunut arvioilta parisen tuhatta päätä. Joukossa oli yllättävän paljon lapsiperheitä ja nuoria sonnustautuneina asianmukaisiin sotavarusteisiin.

Dee Snider on kieltämättä melkoisen tiukassa kunnossa ja lavaolemuksensa puolesta todella terässä. On oletettavaa, että joku personal trainer miehen on täytynyt palkata, sillä harvemmin noin timmissä kunnossa olevaa yli viiskymppistä näkee. Bändin muut kaverit - erityisesti basisti Mark “The Animal” Mendoza - ovat puolestaan pikkaisen pullahtaneita.

Twisted Sister

Dee Snider on aina ollut äärimmäisen kova, tiukka ja karismaattinen lavaesiintyjä. Tälläkään kertaan mies ei tehnyt poikkeusta. Hän oli vedossa koko illan ja osasi ottaa yleisönsä mukaan. Snider bändeineen kehui vuolaasti suomalaista yleisöä ja ihmetteli suureen ääneen, kuinka paljon nuoria yleisössä oli. Erityisesti alle kouluikäiset, jotka istuskelivat isiensä harteilla, saivat Snider innostumaan entisestään. Mies kyseli, kuinka moni oli katsomassa heitä Sauna Open Airissa, ja käsiä nousi melkoinen määrä. Sen sijaan kun Snider uteli, kuinka moni oli katsomassa Twisted Sisterin ensimmäistä Suomen-keikkaa 1980-luvun puolenvälin tietämillä, kätösiä nousi vain muutama.

Vaikka vuodet ovat vierineet, nähtiin lavalla tiukka ja innokas hard rock -viisikko. Bändillä tuntui olevan yllättävän hauskaa, esimerkiksi Mendozalla oli suu messingillä koko ajan. Noh, jotain hyvää sentään, sillä miehen bassottelu oli pelkkää hakkaamista, joka kieltämättä näytti aika koomiselta.

Mark Animal Mendoza

Illan settilista noudatteli tuttua kaavaa. Suurin osa puolentoista tunnin keikasta koostui Stay Hungryn biiseistä, ja tietenkin pari kappaletta oli valittu Come out and Playltä ja Under the Bladeltä. Tunnetuimmat biisit, kuten I Wanna Rock, venytettiin sietokyvyn rajoille kaiken maailman välihuudatuksilla ja yhteislaulatuksilla, jotka alkoivat pitemmän päälle todella rassata.

Huolimatta näistä muista oheistoiminnoista Twisted Sisterin keikka oli viihdyttävä ja täydellinen nostalgiatrippi takaisin 80-luvulle. Keikka oli varmasti mannaa vanhan koulukunnan hard rockin ystävien korville.

Keikkapaikkana Ideaparkki on täysin absurdi, sillä on todella vaikea mieltää hard rock -tai heviyhtyeitä – olivat ne sitten 80-luvulta tai tältä vuosisadalta – soittamaan kaiken maailman karkkikioskien ja ravintoloiden välissä. Toisaalta ei olisi mikään yllätys, jos jonain päivänä Ideaparkin käytävillä kaikuisi I Wanna Be Somebody.

Teksti ja kuvat: Arto Lehtinen

Kommentit

Kommentoi