Kivenlahtirock 2008
Postittanut: Aki Lehti
Postitettu 07.23.2008 21:12
Aihealueet: Keikat
Kivenlahtirock 2008
Espoon oma sympaattinen pikkufestari on ikään kuin Myötätuulirockin muutamaa vuotta nuorempi pikkuveli. En tiedä sitten, kummalla näistä on pidempi historia, mutta MTR:n esiintyjäkaarti on kyllä yhtä pykälää kovempaa luokkaa, joten olettaisin Kivenlahden olevan hieman nuorempi tulokas.
Festarin puitteet ovat pirun hienot. Kivenlahden Marinsataman lähellä olevat rannat kallioineen olivatkin houkutelleet runsaasti muitakin kuin festarivieraita nauttimaan hyvistä keleistä ja humalasta. Toki itse festivaalillakin oli porukkaa, mutta kyllä olisi enemmänkin mahtunut. Tilaa oli kaikkina aikoina minusta todella paljon, mitään turhan tiivistä festaritunkua ei ollut missään vaiheessa. Tätä tietysti väkijoukkoja kammoavana osaan arvostaa, mutta tunnelmahan siitä tietysti kärsi. (JM)
Scandinavian Music Grouppia on helppo vihata, mutta yhtyeen letkeä poprock sopii Punavuoren terassien lisäksi vallan mainiosti myös omakotitalon hintaisten veneiden viereen. Viimeisimmällä levyllään kantrista ja slidekitaroista innostunut bändi on muuttanut myös vanhempien biisiensä sovituksia enemmän punaniskamusiikin suuntaan. Ei tätä siltikään kokonaista tuntia jaksanut seurata, auringon helottaessa jo liikaakin niskaan.
Vaatimattomat kahdeksantoista keikkaa tänä kesänä soittava Mokoma aloitti urakkansa Espoosta tyylillä. Bändihän on soittanut jo ties kuinka monta keikkaa Luihin ja ytimiin- levyn ilmestymisen jälkeen ja sen kyllä huomaa. Vaikka ilmassa olikin pientä kankeutta aluksi, niin keikka parani loppua kohden, vaikka mitään kunnon moshpittejä ei tällä koko perheen festarilla tietenkään nähty. Hyvä veto pojilta, vaikka selvästi kyseessä olikin lämmittelyveto suurempia tapahtumia varten. (AL)
Pääsin töistä irti valitettavan myöhään parahiksi katsomaan Mustaschin settiä. Ruotsalaiset jäivät mukavana yllätyksenä mieleen jo Provinssirockista 2002, jolloin bändi oli vielä melko lailla alkutaipaleellaan. Tuon jälkeen en ole heidän tekemisiään seurannutkaan. Vähänpä on muutoksia noista ajoista tapahtunut, sillä Mustasch on edelleen uskollinen kaikkivaltiaalle riffille ja tarttuville ralleille. Tällekin bändille tekisi terää kunnon doom-vaikutteet, sillä meininki on vaan minulle turhan perusrockia, joskin toisaalta kerrassaan moitteetonta sellaista.(JM) Bändillähän on tunnetusti vain yksi biisi ja vähän erilasia sovituksia siitä, jossa sinällään ei ole mitään valittamisen aihetta. Kitinää saa aikaan se, että kyseistä rallia veivataan lavalla täysin paikalleen jähmettyneenä. Kyllähän tämäntyylinen tavara tarvitsisi edes jonkinlaista energiaa esiintymiseen toimiakseen. Ottakaa ukot vaikka Danko Jonesilta mallia. (AL)
Junttiyleisön ehdoton suosikki perjantailta oli varmaankin CMX, joka soitti yllätyksettömän setin. Ainoa noteeraamisen arvoinen asia oli oikeastaan se, miten Yrjänä on lihonut viime aikoina melkoisen paksuun kuntoon. Kyllähän ne hitit sieltä lähtivät, mutta kyllä minusta festivaaliyleisöä olisi voinut kiusata sillä progemmallakin tuotannolla, sillä uskoisin sen soittamisen olevan mielekkäämpää bändille itselleenkin. Ihan ok kompromissitaustamusiikkia kaljanjuonnille.
Lauantai oli metallisemman musiikkimaun ystäville vähemmän kiinnostava. Saavuin katsomaan Viikatetta ilman mitään odotuksia, ja siihen nähdenhän homma toimii oikein hyvin. Livenä bändin soundi on mukavasti hieman bassovoittoisempi. Melankoliset kitaraliidit ovat tietysti bändin parasta antia, mutta noin muuten vähän veltot biisit ja keskinkertainen laulu eivät ole koskaan oikein minuun vedonneet. Kaikesta huolimatta ihan mukava setti ja Kaarlen kuivakka huumori toimii aina.
Katsaus festivaalin ohjelmaan ei oikein mieltä ylentänyt, ja niinpä päätin lähteä samoilemaan Kivenlahden keskustaan nälän kalvaessa sisuksia. Paikallinen känkkylä auttoikin antimineen kivasti asiaa ja viereisestä Alepasta haettu olut oli kiva bonus. Ehtisin takaisin festarialueelle katsomaan sopivasti YUP:n keikan.
Kävellessäni takaisin päin pitkin Kivenlahden kauniita rantoja Jenni Vartiaisen esitys kuulosti oudolta mitä lähemmäs portteja pääsin. Aika miehiseltä kuulosti neidin laulu, ja itse asiassa musiikissakin oli tuttuja piirteitä. Hetkinen, sehän on Jarkko Martikainen! Heittävätkö Jenni ja Jarkko dueton Vartaisen setin päätteeksi? Ei, perille päästyäni YUP soitti viimeistä kappalettaan. Mitä vittua!?
Epäuskoisena kaivan vieläkin yleisessä jakelussa olevan esitteen taskustani ja tarkistan, että olinko katsonut väärin. En ollut, Jenni Vartiaisen pitäisi olla lopettamassa, ei todellakaan YUP:n. Missään ei olut informoitu asiasta. Kävin kysymässä asiasta VIP/pressi-puolen passeja antavilta tytöitä. Eräs heistä harmittelee myös, ettei tiennyt asiasta mitään, sillä hän olisi myös halunnut nähdä YUP:n soittavan. WTF?
Siis Kivenlahtirockin omakaan porukka ei ollut asiasta oikein tietoinen. Varsin skandaalinkäryinen moka kyllä olla tiedottamatta asiasta! Veikkaan juuri YUP:n olleen monelle eräs tärkeimmistä syistä ostaa lippu. On totta, että festivaalin kotisivuille aikataulu oli merkitty oikein. VIP-olutteltassa eräs nainen kertoo minulle, että muutos oli tehty jo viikko-pari takaperin. Mutta silti tiedottamisen olemattomuus ja väärän informaation jakeleminen ovat yksinkertaisesti munaus pahimmasta päästä! Toki jo ajat sitten painetut aikataulut oltaisiin voitu jaella edelleen kansalle, mutta joka ikiseen jakelupisteeseen sekä festivaalin portille olisi pitänyt teipata vähintään A3-kokoiset ilmoitukset siitä, että käsiohjelmassa on virhe.
Festarifiilis oli aika lailla mennyttä tässä vaiheessa, eikä loppuillan esiintyjät kiinnostaneet pätkääkään. Niinpä lampsin alueelta ulos. Ei paskempi festari, mutta lauantain pettymys jäi kaivelemaan pahasti.
-Jaakko Marttila, Aki Lehti
Kommentit
Kommentoi


