D.S.B, Kylmä Sota ja Kohu-63, 29.5.2008, Vastavirta-klubi, Tampere
Postittanut: Tuukka Termonen
Postitettu 06.01.2008 16:43
Aihealueet: Keikat
Odotukseni olivat totisesti korkealla, sillä toukokuun viimeisenä torstaina Pispalan toiseksi kuumimmille lauteille kapusi korkeatasoisia vieraita aina Japanista saakka.
Vaikka Kaukoidästä kotoisin olevia bändejä vierailee Suomessa nykyisin melko usein, oli D.S.B:ssä erityistä se, että se olisi takuuvarmasti hyvä. Tähän johtopäätökseen olin päätynyt omistamieni seiskatuumaisten sekä bändistä kuulemieni livehavaintojen pohjalta. Japanilaisnelikko kävi nimittäin jonkin aikaa sitten Tukholmassa, eli nyt heillä on menossa jo tämän vuoden toinen Euroopankiertue! He ovat siis täysin omistautuneita yhtyeelleen, ja punk-elämäntapa huokui ja puski kyllä esille täysillä myös miesten keikalla. Mutta ennen heitä soitti kaksi kotimaista yrittäjää.
Kohu-63 on vanha, joidenkin mielestä jopa klassinen, hc-punkbändi. Pitkä ura ei kyllä välttämättä ole mikään positiivinen asia, ja vaikka Kohuilla on miehistössä myös nuorempaa jäsenistöä, en jaksa silti heistä innostua. Pitää toki tähdentää, ettei syynä mielipiteeseeni ole tosiaankaan miesten ikä, sillä se ei ole vaikuttanut yhtyeen energiaan ja vimmaan. Sinänsä biisit ovat siis ihan mallikelpoista ja rankkaa punkkia, mutta jotenkin hieman liian tavanomaista. Soundeissa ei ollut mitään vikaa, mutta ehkä yhtye olisi kuulostanut vieläkin jykevämmältä, jos toinenkin kitaristi olisi ollut mukana. Nyt hän oli estynyt, mutta syy oli hyvä, sillä samana päivänä alkoi Diskelmän Englanninkiertue. Paljon en keikkaa “ehtinyt“ seurata, mutta etten saisi liikaa syytöksiä huonoista toimittajatavoista, kävin sentään hieman heitä vilkaisemassa, vaikka tokihan musiikki kantautui ihan tarpeeksi hyvin myös terassille saakka. Sattumalta astuin sisälle juuri, kun bändi esitti ikivanhan Kaatakaa rauhanjuna -biisin. Minua tuo ei ole koskaan huvittanut, joten pisteet tippuivat taas pykälän alemmas. Tosin seuraavana esitetty, Pekka Paavolasta kertonut ralli olikin jo paljon parempi. Mutta koska kaksi kappaletta oli minulle kylliksi, tuntui setin loppumisen odottelu aivan liian pitkältä, sillä seuraavana oli vuorossa varsinaista mannaa.
Kylmä Sota tuuttasikin sitten saastaista d-beatiä niin lujaa, että tukka meinasi lähteä. Juuri näin hardcorea pitää esittää! Ei mitään turhaa hifistelyä, vaan rujoa ja totaalista kaahausta ankaralla asenteella, joka ei tosin tässä tapauksessa tarkoita turhaa ryppyotsaisuutta. Miehistöllä tuntui olevan ihan hauskaa, eivätkä pienet kommellukset tai haparointi vähentäneet lainkaan iskun tehoa. Heti ensimmäisen biisin aikana – joka oli muistaakseni Ihmistulehdus – mikkipiuha irtosi, ja siitä seurasi ylimääräisiä kommervenkkejä. Koko nelikko oli lievästä huumaustilastaan huolimatta ihan tarpeeksi hyvin hereillä, ja erityismaininta täytyy myöntää Jannen ilmoille loihtimille ketterästi polveileville kitarasooloille. Varsin ytimekkäitä! Keikka oli juuri sopivan mittainen, vajaa 20 minuuttia, ja tuohon mittaan mahtui runsaasti makupaloja, mieleen jäivät erityisesti split-seiskalta tutut Mediapaskaa ja Ei enää kylmää sotaa. Olisihan sitä toki hieman enemmänkin kuunnellut, nyt loppu tuli vähän yllättäen, mutta helkkarin hyvä keikka joka tapauksessa.
Yleisön joukossa alkoi olla selvää jännitystä, kun pääesiintyjä D.S.B kapusi lavalle. Ja heti kun ensimmäinen kappale käynnistyi, alkoi lavalla liki ennennäkemätön mesominen. Laulaja oli suorastaan pitelemätön. Hän poukkoili ja sinkoili edestakaisin, hyppäsi välillä yleisön sekaan ja päälle, liukasteli lavalla, ja kaiken tämän lisäksi hoiti laulupuolen kunnialla. Todella uskomaton tyyppi. Ja aivan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, otti hän keikan puolivälissä hoitoonsa toisen kitaran, jonka kanssa sama akrobatia jatkui keikan loppuun saakka. Bändi soitti yhteensä tunnin verran tiukkaa hardcorea, jossa riitti onneksi myös variaatioita. Vaikka ulosanti oli enimmäkseen suorempaa paukutusta, oli yksi kappale lähes Motörhead-tyylinen rockbiisi. Mukaan mahtui myös kaipaamaani Burning Spirits -hardcorea, eli heavy-vaikutteista mättöä sopivine kitarasooloineen, ja tuo mainitsemani toisen kitaran mukaantulo mahdollistikin yhä ilmeikkäämmät esitykset. Laulaja Yo vei luonnollisesti päähuomion, mutta kyllä muissakin miehissä oli osansa keikan onnistumiseen. Ei ollut rumpalikaan nimittäin ihan mikä tahansa läpsyttelijä, sillä harva kaveri jaksaa vetää läpi noin pitkän setin näin kovaa ja tarkasti. Pieniä teknisiä vaikeuksia oli varsinkin mikkitelineiden kanssa, mutta biisit kulkivat koko ajan eteenpäin satunnaisista pikku ongelmista huolimatta. Kappaleet olivatkin varsin pitkiä, sillä yhteensä niitä oli vain reilut kaksitoista. Turhia lepotaukoja ei senkään suhteen suotu niin kuulijoille kuin musisoijillekaan. Yleisöä oli kertynyt paikalle oikein mukavasti, ja tuskinpa kukaan joutui kovin pahasti pettymään, sillä vaikka musiikki ei olisi ollut mieleen niin pelkässä lavashow’ssa riitti sulattelemista. Ja eiköhän laulajalla mennyt itselläkin hetkinen toipumiseen, sen verran voipuneena mies makasi keikan jälkeen jalkakäytävällä. Yhtenä lisäsyynä uupumukseen tällä tyylitajun mestarilla oli se, että hän esiintyi koko ajan nahkatakki päällä (vetoketju kiinni) sekä nahkahousut ja -saappaat jalassa. Kuulemani mukaan hänellä olikin reissussa mukana neljä erilaista nahka-asua… Tuon kaltainen pukeutumisvimma alkaa kyllä vaikuttaa hiukkasen yliampuvalta, ja ainakin suomalaiselle yleisölle hän olisi kyllä kelvannut ihan missä vetimissä tahansa.
Tuukka Termonen
Kommentit
Kommentoi