Curium IV Metal Fest
Postittanut: Mikko Luntiala
Postitettu 03.21.2008 14:29
Aihealueet: Keikat
14.–15.3.2008, Kulttuuriareena Gloria, Helsinki
Neljättä kertaa järjestetty Curium Metal Fest marssitti Glorian lavalle kymmenen suomalaista yhtyettä ja katsomoon kolme Miasman tarkkailijaa. Tarjonta ylsi aina folkista deathiin ja powerista doomiin.
Missasin omaa huolimattomuuttani kemut käyntiin polkaisseen Garmin keikan, olin nimittäin katsonut alkamisajan tunnilla väärin. Sekös vitutti, olenhan kuullut tästä aloittelevasta thrash-kombosta vain hyvää. No, joku toinen kerta sitten!
Ilmoitettuun esiintyjälistaukseen oli tullut muutos, ja hämmennyksekseni lavalle kapusi Garmin jälkeen Kivimetsän druidi. Rajummanpuoleinen folk-mäiske jyräsi parhaimmillaan tarttuvana ja sopivan raskaana, muttei missään vaiheessa yltänyt järin suurelle mielenkiinnon tasolle. Sekä suomeksi että englanniksi esiintyvän yhtyeen laulukieltä sai biisien vaihtuessa jatkuvasti arvailla, kun sen liiemmin miesörinästä kuin naislaulustakaan ei saanut satunnaisia sanoja lukuun ottamatta mitään selvää. Ihmettelin koko keikan ajan, miten naislaulaja voi ulkonäöltään, eleiltään ja ääneltään muistuttaa niin erehdyttävästi Exsecratuksen laulajaa Leeni-Maria Hovilaa, kunnes setin päätteeksi bändi esitteli uuden laulajansa juurikin Hovilaksi. Exsecratuksen keikoilta tutut hyvät ja huonot puolet olivat tänäänkin esillä kauniin, mutta tietyllä tapaa raastavan hoilauksen muodossa. Lahjakkain druidi taisikin istua rumpusetin takana.
Vuosi sitten esikoisalbuminsa julkaissut Hanging Garden jäi mieleen erittäin mieluisana kokemuksena. Tunnelmallisen doom/deathin soveltaminen live-olosuhteisiin ei ole ihan helppoa, mutta bändi suoriutui tehtävästä mainiosti. Pitkät kappaleet vyöryivät välillä hitaina, välillä nopeina, mutta kerta toisensa jälkeen yhtä vakuuttavina. Paradise Lostkin taipui tummaan räimeeseen oikein sujuvasti. Mikkijalustan kanssa ympäri lavaa toikkaroinut vokalisti antoi kaikkensa, ja helvetin komeaa karjuntaa saikin aikaan! Tätä olisi jaksanut kuunnella paljon kauemminkin kuin sen vähän yli puoli tuntia.
Käsikirjoituksen mukaan tässä kohtaa olisi pitänyt esiintyä Before the Dawn -mies Tuomas Saukkosen uusi projekti Black Sun Aeon, vaan eipä näkynyt Saukkosta mailla taikka halmeilla. Harmi, Hanging Gardenin jatkoksi olisi tämä ilmeisesti äärimmäisen hidasta jynkytystä polkeva tulokas voinut olla sopiva pala. Black Sun Aeonista kuullaan joka tapauksessa vielä aivan varmasti.
Koska illan “pääesiintyjä” ei kiinnostanut minua pätkääkään, jäi osaltani viimeiseksi yhtyeeksi De Lirium’s Order. Edellisen keikkansa juuri Gloriassa yli kaksi vuotta sitten heittäneen bändin paluuta lavoille oli odotettu kohtalaisen puutostilan vallitessa. Ensimmäisen biisin jaksoin vielä katsoa yläkerrasta, mutta koska halu rietastella lavan edessä kasvoi ylitsepääsemättömäksi, könysin portaat alas. Tämä saattoi olla musiikillisen nautinnon kannalta heikko ratkaisu, soundit olivat nimittäin lähietäisyydeltä aika kehnot. Uuden laulajan J.S. Psychon ääni katosi välistä kuuluvista, mutta siltä osin, kun jotain kuului, meininki oli kohdillaan.
Mistä lie johtui, että ennen keikkaa ja jokaisen biisin välissä oli pientä tahatonta ohjelmaa rumpukitin kanssa. Jotain häikkää taisi kannuissa olla, vaikka E.R. Insanen tulituksessa ei mitään vikaa ollutkaan, päinvastoin. S.M. NekroC niittasi koukeroiset kitarasoolonsa pöytään täydellisyyttä hipoen, ja yhdessä Dr. Insanen kanssa kaksikko lukeutuu maan ehdottomaan eliittiin teknisen death metalin saralla.
Setti koostui aika tarkkaan puoliksi ensimmäisen ja puoliksi toisen levyn kappaleista. Sanctuary of Incineration, The Art of Butchering ja Ebola Instinct hyökkäsivät korville todella lujaa, ja Slayer-klassikko Angel of Death – tai sen puolikas – sopi murhaavaan teemaan kuin hampaat kurkkuun. Soittoaika oli jälleen aivan liian lyhyt, riippuvuuteni vain paheni tämän keikan myötä!
Mikko Luntiala
Kiuas aloitti keikkansa jonkin teknisen tai muun vastaavan syyn jälkeen puolisen tuntia aiotusta myöhässä, mutta kun viimein asiaan päästiin, oli selvää, että bändi soitti oikeutetusti viimeisenä.
Keikka potkaistiin käyntiin uuden levynkin avaavalla The Decaying Doctrinella, joka kuitenkin meni hieman ohi alun rupisen soundin takia. Tässä vaiheessa tulikin pieni pelko pöksyyn loppukeikkaa ajatellen, mutta onneksi soundit korjaantuivat jo seuraavaan biisiin mennessä. Of Sacrifice, Loss and Rewardia seurasikin sitten pari vanhempaa hittiä, joista varsinkin Warrior Soul oli taas pirun mukava kuulla livenä, ja se sai myös sen pari kourallista Kiuasta seuraamaan jääneitä ihmisiä innostumaan kunnolla. Toki innostumista oli havaittavissa jo Warrior Soulia ennen soitetulla Race With the Falconsilla.
Uusimman täyspitkän nimibiisiä, The New Dark Agea, seurasikin sitten keikan odotetuin hetki, kun Ilja Jalkanen, Mikko Salovaara sekä Iljan sisko Anna-Maija Jalkanen esittivät akustisesti uuden levyn slovarin After the Stormin. Kaksi kitaraa ja Jalkasen sisarusten duetto toimikin aivan loistavasti ja oli odotuksen arvoinen – hyvä hetki illan vanhemmalle kansan osalle rauhoittua ja istahtaa hetkeksi, kuten Ilja lavaltakin totesi. Tuon jälkeen kiskaistiin akustisesti käyntiin vielä Bleeding Strings, joka sitten komeasti saatettiin loppuun koko bändin voimin. Omalta osaltani keikka päättyikin sitten uuden levyn videobiisiin, Conqueroriin, jonka jälkeen oli jo kiiruhdettava yöbussiin ja valmistautumaan seuraavan päivän bakkanaaleihin. Kiukaan loppukeikkaa jäi todistamaan vain pieni kourallinen ihmisiä, ja muutenkin paikalla oli edullisesta lipun hinnasta ja nimekkäästä bändikatraasta huolimatta vääntynyt jopa hämmästyttävän vähän sakkia.
Tracedawn juhlisti piakkoin ilmestyvää ja bändin nimeä kantavaa debyyttiään tällä levynjulkaisukeikalla, josta harmittavasti onnistuin ulkona vietetyn reilun vartin odottelun jälkeen todistamaan vain viimeiset kolme biisiä. Bändin materiaali ei ole paria MySpacesta kuunneltua biisiä lukuun ottamatta vielä ollenkaan tuttua, joten melkoisen ohi meni keikka myös siltä osin. Melodista metallia niin puhtailla kuin rähinälläkin yhdistelevä Tracedawn sai kuitenkin alakerran nuoremman yleisönosan hyvin mukaansa, ja hyvin bändin soitto kulkikin. Ja kyllähän ainakin In Love with Insanity kuulosti varsin messevältä livenä. Täytynee todistaa joskus pidemmälla keikallaa bändi uudestaan, kunhan materiaalinsa tulee tutuksi.
Ghost Brigaden Guided by Fire oli yksi viime vuoden kovimmistä lätyistä ja ehdottomasti vuoden kotimainen debyytti, joten bändin keikalle oli odotuksensa. Infernossa aiemmin talvesta soitettu veto ei kuitenkaan ollut yleisön eikä bändin puolesta kovinkaan kummoinen, joten odotukset tämän illan keikan suhteen olivat vaihtelevat. Mutta heti alkutahdeista alkaen bändi lunasti myös lavalla sen, minkä jo levyllä oli tehnyt. Synkän tunnelmoinnin hallitseva, metallia taidolla ja rehellisesti tunteella vääntänyt Jyväskylän kuusikko lunasti varmasti kasan uusia faneja tällä setillään. Ja vaikka suurin osa debyytin materiaalista ehdittiin soittamaan lauantain keikalla, jäin jälleen kaipaamaan suosikkiani, Based on You’ta. Onneksi keikan päättänyt Autoemotive sentään tuli, sehän on heti mainitun Based on You’n jälkeen levyn toiseksi paras vetäisy.
Ismo Tikkanen
Illan kolmantena bändinä esiintyi näillä näkymin loppukeväästä ensimmäisen täyspitkän albuminsa, Sourcen, julkaiseva Codeon. Levynteon takia viime aikoina harvakseltaan keikkailut bändi heitti energisen keikan, joka piti otteessaan loppuun asti – esimerkkinä tästä Gloriassakin kuultu mainio On My Side. Uudet biisit kuulostivat entistä synkemmältä deathiltä, melodisuutta kuitenkaan unohtamatta. Aiempaan materiaaliin verrattuna turhat rönsyilyt on ainakin lavalla jätetty pois, ja keikka oli kokonaisuudessaan tiukka. Kuultiinpa Gloriassa rumpusoolokin, mikä on aina hyvä asia. Kaikkia bändejä vaivannut laulusoundin nihkeys korostui etenkin Codeonin kohdalla, mikä jätti hieman happaman maun.
Curiumin toiseksi viimeinen esiintyjä Sotajumala ei yltänyt siihen kiperyyteen, mihin se pääsi esimerkiksi taannoisella Nilen lämppäyskeikallaan Nosturissa. Tämä oli harmi, sillä Sotajumala on parhaimmillaan helvetin kova bändi. Yleisö oli toki mukana, mutta jotenkin keikasta jäi läpivetämisen maku. Laulaja Luukkaista lukuun ottamatta bändi vaikutti tympääntyneeltä, mikä antoi valjun kuvan. Kovin kaukana Floridasta oltiin tällä kertaa, mutta kun jengi pomppii, niin mikäpäs siinä.
Illan päätti Amoral, joka jaksaa yllättää joka keikallaan. Runsaan keikkailun myötä tietty rutiininomaisuus on luonnollista, mutta Amoralin kohdalla tämä tarkoittaa soitannollista varmuutta ja vapautta keskittyä esiintymään. On paljon mielenkiintoisempaa seurata orkesteria, joka elää lavalla eikä jumitu tuijottelemaan toisiaan. Amoraalit olivat raahanneet paikalle tuuletinta ja tuhtia backdroppia kaksin kappalein, mikä pisti pikkuisen hymyilyttämään. Bändin hihityttävä huumorintaju yhdistettynä monipuolisiin biiseihin on eheä ja intensiivinen paketti, jossa ei juuri moitteen sijaa ole. Rumpali Juhana ”Juffi” Karlssonille annettiin taas hetki esitellä osaamistaan, mikä ei esityksen kaareen vaikuttanut ja oli ihan ymmärrettävää, sillä mies on yksi tämän hetken taitavimmista rumpaleista.
Vaikka Helsingissä on raskaampia keikkoja nykyään päivittäin, on Curium Metal Festin kaltaisille sisäfestareille tilausta. Ja vaikka järjestelyt eivät kaikilta osin menneet aivan nappiin, yleisö tuntui viihtyvän hyvin.
Vilma Lindqvist
Kommentit
Kommentoi