Blaze Bayley, 22.4. Dante’s Highlight, Helsinki / 24.4. Hellä, Tampere

Postittanut: Seppo Rautio
Postitettu 04.05.2009 18:47
Aihealueet: Keikat

Blaze Bayley teki reippaan Suomen-kiertueen 22.-26.4. 2009. Esiintymispaikkakunnat olivat Helsinki, Lappeenranta, Tampere, Kuopio sekä Turku, kyseisessä järjestyksessä.

Aluksi Mari Haapala kommentoi rupeaman aloittanutta Helsingin keikkaa Dante’s Highlightissa:

“Olin seurannut Blazen kiertueen järjestelyä sivusta alusta saakka, joten päätin raahautua paikalle silkasta mielenkiinnosta. Itselleni miehen tuotanto kun ei ollut millään tapaa ennalta tuttua. Dante’s Highlightiin oli keskiviikkoiltana saatu haalittua muutama kourallinen yleisöä, mikään lippunmyyntimenestys tapahtumasta ei siis tullut. Lämmittelypoppoo Enemynside meni lähes kokonaan ohi korvien. Hyvissä ajoin ennen Blazen vuoroa ne muutamat kouralliset ihmisiä pakkautuivat kuitenkin kylki kylkeen lavan eteen aloittaen villin kannustuksen. Lavan edusta oli täynnä ja ääntä yleisöstä tuntui lähtevän. Kun odotus viimein palkittiin ja herra Bayley nousi lavalle koko komeudessaan, yleisö lähes sekosi. Itse tarkkailin tilannetta hieman takavasemmalta, seuraten vuoroin Blazen hillitöntä ilmeilyä ja vuoroin yleisön hämmästyttävän riehakasta toimintaa.

Keikan alku kuulosti omaan korvaani hieman laimealta, mutta tunnelma alkoi parantua setin edetessä. Blaze alkoi päästä vauhtiin vasta ensimmäisen 5 kappaleen jälkeen. Yleisö sen sijaan ei vaikuttanut hyytyvän missään vaiheessa, vaikka setin pituus hipoi 100 minuuttia. Biisejä laulettiin mukana varsin innokkaasti ja yllätyksekseni tunnistin itsekin muutaman veisun joukosta. Ei mikään pöllömpi keikka, vaikkei omaan korvaan ihan täysin musiikillisesti kolahtanutkaan.”

Itselläni ei ollut erityisempiä ennakko-odotuksia perjantai-iltaisen Tampereen keikan suhteen, sillä aiemmin olin nähnyt Blaze-miekkosen esiintyvän yli kymmenen vuotta sitten Iron Maidenin festivaalikeikalla, joka oli kyllä varsin hyvä mutta nimenomaan “Maiden-keikka”. Sen sijaan miehen soolotuotannolla en ole aktiivisesti korviani hellinyt. Toki olin kuullut, että bändin ja etenkin Blazen itsensä keikkameininki on hurja ja antamuksellinen, joten osasin varautua johonkin muuhun kuin tennareiden tuijotteluun.

Pientä varjoa illan ylle heitti keikkapaikan anniskelulupien yllättävä peruuntuminen, mutta ainakaan keikan alussa tätä ei huomannut lainkaan. Kuulemma ennen pääesiintyjää soittanut Enemynside, jonka esitystä en siis kerinnyt todistaa, kärsi hieman yleisökadosta - kovin moni ei ilmeisesti halunnut aloittaa niin aikaisin vedenjuomisputkea.

Huivipäisen vantteran herra Bayleyn ja kumppaneiden marssiessa lavalle vastaanotto oli kuitenkin riemukas. Vastaavasti myös Blaze itse hyökkäsi heti kättelemään eturiviä ja viettikin suuren osan keikasta yleisöä vasten nojaten ja hurjasti käsillään elehtien. Hän myös konkreettisesti veti kädestä pitäen muutamia ihmisiä lähemmäs eturivin tunnelmaa. Laulajan aktiivisuus ei porukkaa haitannut, päinvastoin yleisön aktiivinen hoilaus, heilunta, moshaus ja käsien nostelu kieli kunnon eläytymisestä.

Läheskään kaikki soitettu materiaali ei ollut itselleni tuttua, lähinnä tunsin muutaman hittibiisin sekä Maidenin aikaiset kappaleet - viime mainitut onneksi kuulostivat rosoisemmilta ja maanläheisemmiltä kuin mielestäni hieman tunkkaiset albumiversiot. Jokunen tylsempi kohta keikassa ehkä oli, silloin kun musiikki oli sitä perinteistä mutta toisaalta yllätyksetöntä keskilinjan hevijyskettä. Suurin osa biiseistä kuitenkin toimi mainiosti, kuten uljas Maiden-kappale Clansman ja keikan päättänyt persiille potkiva Robot. Setti kesti noin tunnin ja 40 minuuttia mutta ei tuntunut mitenkään liiallisuuksiin venytetyltä - ja muilla paikkakunnillahan keikat olivat kuulemma vielä hieman pidemmät. Keikan kruunasivat Blazen innostavat, suorastaan fanaattiset välispiikit, joissa hän keskittyi fanien kiittelyn lisäksi muun muassa visioihinsa toisista ulottuvuuksista sekä unelmiin uskomisen tärkeyteen. Miehen välitön läsnäolo ja katsekontakti vakuuttivat, että hän tekee hommaansa tosissaan ja todella arvostaa keikoilleen saapuvia ihmisiä.

Kommentit

Kommentoi