Sjodogg: Landscapes of Disease and Decadence
Postittanut: Jaakko Marttila
Postitettu 29.02.2008 23:02
Aihealueet: Arviot, Levyt
Uutta norjalaista, mutta ei vanhan legendaarisen veroista (5/10)
Osmose Productions
Norjalainen Sjodogg on perustettu vasta muutama vuosi sitten, mutta mukana on jengiä muun muassa ruotsalaisesta The Legionista sekä muutamasta vähemmän tunnetusta norjalaisbändistä. Jonkin verran kokemusta on siis plakkarissa, ja nyt yritetään sitten yltää vanhojen legendojen rinnalle.
Lueskelin Metal Archivesin arvion, jossa Sjodogg tuomitaan suoranaiseksi Deathspell Omega -plagiaatiksi. Kieltämättä kun kuuntelin peräkkäin tätä albumia ja DO:n läpimurtokiekkoa Si Monumentum Requires, Circumspice, niin yhteneväisyyksiä ei voi olla huomaamatta. Hieman unenomaisesta black metalista on kyse, jossa tunnelma on pääosassa. Itse asiassa minusta Sjodogg on ikään kuin risteytys DO:n kaltaisesta ja suoraviivaisemmasta black metalista. En pidä tätä apinointina, mutta selvän tarkoitushakuisesti tehtyä ja markkinarakoon tähdättyä musiikkia joka tapauksessa.
Sjodogg onnistuu uhkaavan tunnelman luomisessa, mutta itsenäisinä teoksina toimivien kappaleiden luominen ei ole onnistunut. Jotenkin levy on kauhean monotonisen oloinen, vaikkei se sitä oikeastaan olekaan, jos biisejä yrittää väkisin kuunnella analyyttisesti. Dissonanssia ja hitaiden riffien lauottua blast beatia riittää, mikä kuulostaakin ihan hienolta, mutta missä ovat ne biisit?
Se, onko Sjodogg todellinen Deathspell Omega -kopio, paljastuu vasta seuraavalla albumilla sen myötä, yrittääkö bändio seurata mahdollista esikuvaansa Fas - Ite, Maledicti, in Ignem Aeternum -albumin sekopäiseen suuntaan. Toisaalta, en itse pidä DO:ta mitenkään erinomaisena musiikkina, joten miten toisaalta voisin arvostaa Sjodoggiakaan. Toisaalta, apinoiminen voisi DO:n fanille olla vielä ärsyttävämpi vaihtoehto. Oli miten oli, Sjodogg ei ole mikään norjalaisen black metalin pelastaja.
Kommentit
Kommentoi
