Morg, Treachery, No: Doomsday Split

Postittanut: Mikko Luntiala
Postitettu 30.05.2008 11:01
Aihealueet: Arviot, Demot

Morg, Treachery, No: Doomsday SplitKolme death/thrash-kokelasta Etelä-Suomesta (3/5)
Omakustanne

Käteen lyötiin jokunen viikko sitten ehkä vammaisimmalla kannella pilattu splitti ikinä. Taiteilijan näkemyksen mukaan Helsingin Narinkkatorilta alkava maailmanloppu epäsuhtaisine shoppailijoineen ja rumine käärmeineen on ärsyttäneet silmiä sohvapöydällä nyt ihan tarpeeksi kauan – eiköhän vihdoin arvioida lätty pois kuljeksimasta.

Deathin ja thrashin nimeen vannova Morg täräyttää alkuun kaksi näytettä osaamisestaan. Vanhahtava ja tietyssä suhteessa tekninenkin mäiske polveilee mukavasti ja pitää kuulijan otteessaan loppuun saakka. Soundit menevät himpun verran puuroksi, mutta sen enempää ei Finnvoxilla aikaan saatua jälkeä voi moittia. Sen sijaan pohtimisen aihetta antaa se, miksi yksikään lafka iskisi kyntensä tuhansien deathrash-yrittäjien joukosta juuri Morgiin. No, mistä sitä ikinä tietää. Onhan tässä asennetta.

Sitten lyödäänkin Slayer-vaihde silmään, huokaus. Eiköhän jokainen artisti osaa vähitellen imitoida Bay Area -meininkiä halutessaan ihan tarpeeksi hyvin – onko siis hirveästi mieltä kierrättää yli kaksikymmentä vuotta vanhoja kliseitä, jos ei konseptiin kuulu jotain todella poikkeuksellista? Treacheryn kolmen kappaleen paletti ei ainakaan tässä suhteessa vakuuta. Toki riffit rutisevat tarttuvina ja niin pois päin, mutta se ei vielä kanna omaleimaisuuden puutteen yli, vaikka kuinka heristeltäisiin keskisormia kansilehdessä. Ja ehkä Kerry Kingin kitarasoolojen apinointi ei ole se kaikista hedelmällisin ratkaisu, jos haluaa oikeasti tehdä musiikillaan vaikutuksen.

Viimeisenä ääneen päästetään Yes-yhtyeen innoittamana No’ksi nimetty ryhmä. Bändin musiikista välittyy kiintoisa yhdistelmä jonkinlaista tunnelmallista post-thrashia ja progressiivista death metalia. Tekninen toteutus ei ole parhaasta päästä, eikä laulajalta oikein irtoa, mutta No osoittautuu joka tapauksessa tämän kolmikon kehityskelpoisimmaksi komboksi. Muutamaan otteeseen lähes matikkametalliksi äityvä mekastus löytää jatkuvasti uusia suuntia temponvaihdosten ja osuvien liidikuljetusten avulla. Kahdella kappaleella saisi olla yhteismittaa reilusti enemmän kuin yhdeksän minuuttia, jolloin rakentelulle jäisi paremmin tilaa ja hyvä tyylitaju pääsisi oikeuksiinsa.

Kommentit

Kommentoi