Hebosagil / Viisikko

Postittanut: Tuukka Termonen
Postitettu 18.02.2009 17:19
Aihealueet: Arviot, Levyt

Tasapainoinen split Oulun kovimmilta bändeiltä (8/10)
Lambada-Levyt

Tällä kertaa Hebosagil on jättänyt koukkuisemman materiaalinsa studion ulkopuolelle ja toisena eroavaisuutena pitkäsoiton materiaalin on esityskieli, joka on nyt suomi. Sen varmistavat mukana olevat sanoitukset, sillä ulosanti on hiukkasen epäselvää. Lyriikat ovat näköjään ihan hyviä, ja sen vuoksi ihmetyttääkin miksei niitä oltu sisällytetty myös esikoislevylle. Ensimmäinen esitys kestää yli kymmenen minuuttia ja on lähinnä perushidastelu, ei mitään järisyttävää mutta ihan mukiinmenevä kokemus. Toinen kappale onkin sitten huomattavasti lyhyempi ja hiukkasen ripeämpi. Minun on kyllä pakko vetää pitkä miinus mukana olleesta sinänsä lyhyestä mutta silti häiritsevästä kitarasoolosta, joka tuntui hieman väkinäiseltä. Vaikka yhtye hallitseekin näköjään myös hitaamman tempon, pidän silti huomattavasti enemmän heidän rajummasta materiaalistaan, joka kuulostaa paljon omaleimaisemmalta.

Jos avausyhtye oli hieman odotettua vaisumpi, niin Viisikko korjaa asian ja vie koko potin. Ensimmäinen, todella nopea rykäys tuntuu vielä pelkältä lämmittelyltä. Näin on myös toisen kappaleen laita, joka nostattaa jo onnistuneesti tunnelmaa kohti kliimaksia. Levyn päättävä varttitunti onkin ilmiselvä klassikko ja eräs vuoden 2008 kovimmista kotimaisista biiseistä. Jo nimi säväyttää ja tuo mieleen hikisiä muistikuvia vuosien takaa, voin hyvin kuvitella painajaismaisen krapula-aamun ensimmäisten sanojen olleen juuri “Nyt täytyy alkaa skarppaileen”, jonka päälle tietenkin käheä naurahdus ja aamun ensimmäinen kilju. Viisikon tilitys on täydellinen aina sanoituksia myöten, tosin ne eivät kyllä ole sinänsä mitenkään koomiset, vaan kertovat jatkuvaan päihtymykseen kyllästymisestä. Mutta jostain syystä en pysty kuvittelemaan, että ne olisi kirjoitettu ihan vakavissaan.

Vokalisti on kelpo tyyppi, joka hallitsee huutamisen eri osa-alueet moni-ilmeisesti ilman ärsyttäviä maneereja. Musiikillisesti teos pitää pihdeissään pitkästä kestostaan huolimatta ja bändi osoittaa näin olevansa kuin kotonaan kieron rokin lisäksi myös sludgen maailmassa. Vaikka hitaus onkin siis valttia, on mielenkiintoisuus osattu säilyttää tarjoamalla vaihtelua ja onpa mukana myös nopea osio. Mutta pääpaino on raskaassa ja lohduttomassa soitannassa, johon angstiset lyriikat tuovat lisämurhetta. Silti tätä kuuntelee ilokseen, yhä uudelleen ja uudelleen.
Tuukka Termonen

Kommentit

Kommentoi